Ensimmäinen oma kirjani oli Pukke Punamuurahaisen seikkailut (Marjatta Kurenniemi 1946).
Marjatta on sanonut näin: ”Luonto on minulle melkein
pakonomainen asia. Jännittävä juttu oikeastaan. Minä olen jälkeenpäin
analysoinut tilannetta, jossa tämän ensimmäisen kirjani kirjoitin. Minulla oli
silloin kolme ja puoli lasta eli neljäs tulossa. Opiskelin silloin yliopistossa
latinan prota. Pakenin yhteiskunnan vaatimuksia, minusta tuntui yhtäkkiä
erittäin tarpeelliselta kirjoittaa muurahaisista. Ilmeisesti se auttoikin
vaikka latinan pro jäi suorittamatta.”
Minulle pienenä tyttönä tarina Pukesta oli erilainen kirja.
Minulle oli luettu Grimmin ja Andersenin satuja, Topeliuksen kertomuksia ja
isäni mielilukemista Mûnchausenin seikkailuita. Tuttuja olivat myös monet
Suomen kansan sadut. Puken tarina tuli ihan lähelle. Se ei tapahtunut jossain
kaukaisessa linnassa, vierailla mailla tai ajassa, joka oli kauan sitten. Se
tapahtui ihan minun kesäisessä ympäristössäni, niityllä, polun varressa ja
kaikki ne eläimet, jotka siinä seikkailivat olivat minulle tuttuja.
Kirjassa Pukke lähtee seikkailemaan itsevarmana, pöyhkeänä
ja vähän ylimielisenä. Tarinan kuluessa hän kokee monenlaista uhkaa, kurjuutta
ja tulee monesti torjutuksi. Hän palaa kotipesäänsä nöyrtyneenä, valmiina
tekemään töitä yhteiseksi hyväksi. Näin aikuisena ajattelen, että tarinasta
löytyy paljon niitä arvoja, joihin ainakin tyttöjä siihen aikaan kasvatettiin.
Älä kapinoi, ole kiltti, uurasta, tee työsi hyvin.
Olen kuusilapsisen perheen vanhin. Meidät lähetettiin aina
kesäksi sukulaistaloon jonkun lastenhoitajan kanssa. Kaiket päivät leikimme
ulkona aamusta iltaan, mitä nyt syömässä kävimme.
Meitä oli iso lapsijoukko ja suuri vapaus. Vanhimpana muut
lapset odottivat minulta usein ideoita ja leikin tarinan kuljettamista. Kaikki
lukemani kirjat vaikuttivat leikkiemme sisältöön. Leikeissä seikkailivat myös
Pukke ja Onnimanni ystävineen.
Kun Marjatalta kysyttiin, miksi hän kirjoittaa, Marjatta
vastasi: ”Tulee koko ajan juttuja mieleen.”
Jotenkin uskon, että tämä tapa nähdä voi siirtyä myös
lukijoille Marjatan tarinoista. Ainakin itselleni kävi niin leikeissämme
lapsuuden kesinä, mutta siitä on ollut hyötyä myös työssäni lasten parissa. Marjatta
sanoi: ”Lempiaiheeni on puolisatu, joka pelaa kummallakin puolella.” Niitähän
meidän ympäristömme tarjoaa, jos vain opettelet huomaamaan.
Kun Marjatalta kysyttiin, mikä on lasten kirjan tehtävä, hän
vastasi: ”Yksi ja ensimmäinen on tietysti viihdyttää lasta. Toinen on
virikkeiden antaminen. Lapsi, joka oppii pienenä nauttimaan kirjallisuudesta,
oppii nauttimaan muustakin maailmasta. Ilon ja huumorin pitää aina olla mukana.
Unelmia tarvitaan ehdottomasti. Pakeneminen on lapsellekin tärkeätä.
Sanotaanhan, että ihminen, joka ei unelmoi, sairastuu. Lapsi ei tässä suinkaan
ole aikuisen vastakohta.”
Pukesta se alkoi, tarinoiden etsiminen.
Kiti Hakkola
Kiti Hakkola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti